Väsynyt ihmisparka

Väsymys.. sitä tuntuu olevan kaikkialla. Väsymys on jotain sellaista, mikä vie voiman kaikilta ja kaikelta.
Turta väsymys, voimattomuus, haluttomuus tehdä mitään...

Nykyään näyttää siltä, että kaikki ihmiset, lapsia myöten ovat väsyneitä.
Mihin?
Elämäänkö?

Elämä on nykyään äärimmäisen hektistä. Koko ajan pitää olla menossa, tuottamassa, tekemässä.
Kiire on jatkuva.
Miksi?


Nykypäivän elämänmeno tekee ihmisistä sairaita. Ihmisiltä vaaditaan jatkuvasti jotain:
töissä vaaditaan jatkuvaa kestävyyttä, jatkuvaa ymmärrystä, jatkuvaa innovatiivisuutta ym
markkinavoimat vaativat jatkuvaa shoppailua, jatkuvaa haluamista, jatkuvaa omistamisen iloa
me itse vaadimme itsellemme uusia kokemusia, haluamme kokea elämää niin voimakkaasti

Töissä meillä on olemassa deadlineja, projekteja ja vaikka mitä millä on aina kiire.
Henkilöstöä vähennetään firmassa kuin firmassa ja samaan hengenvetoon tuumaillaan, että "mikään ei tule muuttumaan, toiminnot pysyvät samana..."
Kotona meillä on harrastuksia, ruokakaupassa juoksemista ja kodin siivoamista ja sen elämän kokemista

Olemme kaikki todella väsyneitä, mutta mihin meillä on loppujen lopuksi kiire?
Ihminen, yksilö, järjestää omassa elämässään todennäköisesti itselleen kiireitä, jotta se ei huomaisi omaa väsymystään ja huonovointisuuttaan. Ettei ehtisi pysähtyä ja miettiä kaikkea tätä järjettömyyttä.

Mutta entäs firmat? yhteiskunta? maailma? Meistä ihmisistähän nämäkin muodostuu..

Ihmisen luomaa maailmaa, firmoja, yhteiskuntia ajaa eteenpäin himo rahaan.
Ja meitä sen mukana.. ikävä kyllä.
Ihmisen ahneus rahaan on niin suuri, että sen ahneus hallitsee meitä jo täysin maailmanlaajuisesti ja vaikuttaa kaikkeen. Ihminen on valmis uhraamaan kaiken rahan edessä.

Entäs jos en suostu siihen? Entäs jos en suostu väsymään elämään, Jumalan lahjaan, rahan takia?

Kirkko opastaa meitä yksinkertaisen elämän äärelle. Varsinkin näin paastoaikana sitä on hyvä mietiskellä.  Mitä yksinkertainen elämä voisi minulle tarkoittaa? Voimme pohtia mistä olisimme valmiit luopumaan? Onko minun pakko saada kokea kaikkea mitä media ja markkinat tuovat minun silmieni eteen? Onko minun pakko omistaa kaikkea mitä minun uskotellaan tarvitsevan? Tässä tulemme myös toisenlaisen kysymyksen ääreen: Uskaltaisinko luottaa Jumalaan jos jäisin ilman kuukausipalkkaa tai ylipäätään rahaa? Uskallan kiittää Jumalaa elämästäni nyt kun joka kuukausi minulle kilahtaa tietty summa rahaa tilille, mutta uskaltaisinko jättää itseäni Kristuksen Jumalan haltuun ilman vakituista rahanlähdettä?

Uskaltaisinko?

Löysin eräästä kirjasta hauskan tarinan, kirjoitan sen tähän:

Pohjoisesta tullut riaks teollisuusmies oli kauhuissaan nähdessään eteläisen maan kalastajan makaavan joutilaana veneensä vieressä piippua poltellen.

"Miksi et ole kalastamassa?" teollisuusmies kysyi.
"Olen jo saanut riittävästi kaaa täksi päiväksi," kalajastaja vastasi.
"Miksi et pyytäisi enemmän?"
"Mitä minä enemmällä kalalla tekisin?"
"Saisit enemmän rahaa," kuului vastaus,"Sitten voisit hankkia veneeseesi moottorin ja mennä syvemmille vesille ja pyydystää vielä enemmän kaloja. Ansaitsisit niin paljon, että voisit hankki nailonverkot. Näillä saisit taas enemmän kaloja ja enemmän rahaa. Pian sinulla olisi niin paljon, että voisit omistaa toisenkin veneen, kenties koko joukon veneitä. Sitten sinusta tulisi riaks mies, sellainen kuin minäkin."

"Mitä minä sen jälkeen tekisin?" kalastaja kysyi
"Sitten voisit todella nautia elämästä!" teollisuusmies vastasi
"Mitä sitten luulet minun nyt tekevän?" kalastaja tiedusteli

paastosta ja perhe-elämästä

  -->

Kristuksen syntymäjuhla, joka meillä päin tunnetaan paremmin nimellä joulu, jolkottelee iloisesti ja innokkaasti. Mahdollisia suklaakalentereita on jo availtu viiden luukun verran ja kirjeitä joulupukille on saattanut jo lähteä useampia, jos vaikka joku lahjatoive unohtui edellisestä. Vanhemilla saattaa olla rankka rupeama pikkujouluja takana ja jouluruokia syöty monen kilon edestä. Joulusiivous odottaa, ikkunat ja matot on hyvä pestä, nurkat hohtamaan ja se varastokaappi kannattanee siivota juuri nyt, jos vaikka joku suvun yliuteliaista tädeistä menee sinne kurkkaamaan. Kaupat ja mainokset tulvivat ostettavaa, mitä et tiennyt haluavasi tai tarvitsevasi.

Kun itse joulu tulee 25.päivä, on joulu juhlittu ja lahjat avattu edellisenä päivänä ja voidaan huokaista, että onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Kun se on niin rankkaa...

Ortodoksisessa kirkossa ennen joulua on joulupaasto. Se alkaa marraskuun 15. päivä ja päättyy 24.12. Nimensä mukaisesti jouluaatto ei ole vielä itse juhla vaan juhlan aatto ja paastopäivä.

Joulupaastoon eivät kuulu pikkujoulut tai suklaakalenterit. Siihen ei kuulu myöskään herkuttelu, mässäily tai hössöttäminen. Paastossa yritämme harjoitella yksinkertaista ja rauhaisaa sekä rakkaudellista taivallusta sekä opetella olemaan oman itsensä herroja sillä, että luovutaan jostain ja yritetään pitää kiinni päätöksestä.

Miksi näin?

Kirkko haluaa meidän valmistautuvan ottamaan vastaan ihmiseksi tulleen Jumalan. Raamattu opastaa meitä itseasiassa moneen otteeseen, kuinka kaikkiin tärkeisiin ja pyhiin tapahtumiin valmistauduttiin paastolla. Kun sitten itse juhla tulee, voimme iloisin ja rauhallisin mielin ottaa sen vastaan, emmekä fyysisen ja henkisen ähkyn omaavina.

Useimmiten paastotessa me aikuiset ajattelemme vain itseämme. Mutta on hyvä myös lapsille jo varhaisessa vaiheessa opastaa Kristuksen syntymä -juhlan ydin sekä paastaomisen jalotaito. Usein kuulee sanottavan, että eihän lasten tarvitse paastota. Tässä kohtaa unohdamme usein mitä paastoaminen on. On totta, että kirkko antaa ohjeistusta liharuokien ja maitotuotteiden vähentämisestä. Näistä asioista lasten ei tarvitse paastota. Mutta lapsia voi hellästi ohjata paastoa kohti. Lapset voivat paastota karkista, suklaasta, makeisista, tietokonepeleistä, pleikasta, Wiistä, X-boxista... Vanhemmat voivat paastota kiireestä ja hössöttämisestä.

Lapsiperheissä voidaan unohtaa lihasta, maidosta, kananmunista luopumiset. Ne ovat tärkeitä lapsille. Lapsiperheen paasto voisi kokonaisuudessaan keskittyä yhdessä olemiseen ja yhdessä tekemiseen. Kaivetaan vanhat lautapelit naftaliinista, satukirjat kirjahyllyn pölykerrosten alta, hankitaan punaiset posket pulkkamäessä, nautitaan kaamosajasta kynttilänvalossa miettien varjoteatteriolioiden elämänmenoa.

Kun lapsille on kerrottu joulun todellinen luonne ja myös itse vanhmapina sen on sisäistänyt, ei jouluhössötystä pääse edes syntymään. Kun ymmärtää sen, että Kristus-Jumala syntyy kaikessa hiljaisuudessa ja nöyryydessä meidän luoksemme, tuntuu ristiriitaiselta meluta ja mekkaloida ennen joulua. Voi myös joskus kokeille, miltä joulun juhlistaminen tuntuu, kun malttaa odottaa sitä oikeaa päivää. Ei ota varaslähtöä pikkujouluista eikä myöskään jouluaatosta vaan käy ensin joulukirkossa jouluyönä tai -aamuna ja sitten päästää jouluilon irti niin lapsille kuin aikuisillekin.