Ortodoksinen kirkko juhlii Herran eläväksi tekevää ristiä, sen löytämistä ja ylentämistä, 14. syyskuuta.
Sinun ristillesi me kumaramme Valtias, ja Sinun pyhää ylösnousemistasi ylistämme. (ortodoksinen kirkkoveisu)
Kristuksen ristinkuolema ja siitä seurannut kuolleista ylösnouseminen on pelastuksemme ydin. Tämä on Kirkon riemullinen sanoma ja tämän takia kristittyjen ei tarvitse pelätä enää kuolemaa, sillä kuolema on voitettu.
Tämä oli Kristuksen ristin tarkoitus. Kristus kulki oman via dolorosan meidän jokaisen puolesta. Kristus uhrasi itsensä meidän takia, mitä me voimme tehdä Hänelle vastalahjaksi? Meillä jokaisella on oma ristintie ja se on meidän uhrimme Kristukselle.
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt. 16:24)
Jokaisella on henkilökohtainen eläväksi tekevä ristinsä, jota kantaa läpi elämän. Osa ristintiestä muodostuu asioita, joille me itse emme voi tehdä mitään, mutta jotka vain ovat osa elämäämme. Ne ovat asioita, jotka tulevat Jumalalta, Hänen kaitselmuksensa mukaan ja on tarkoitettu meille kasvuksi ja kilvoitukseksi. Niitä voisi ajatella olevan esim. oma perhetausta, omat vanhemmat, omat lapset, oma tai lähimmäisen sairaus, rakkaan kuolema, yksinäisyys, lapsettomuus, oman lapsen kehitysvamma, sairaus tai kuolema...
Toisaalta voimme itse tehdä myös omaa valintaan rististä. Jokaiselle muodostuu ristiksi se elämänmuoto minkä hän valitsee: avioliitto,luostari, selibaattius, citysinkkuus... Luostarissa on omat ristinsä. Munkit ja nunnat antavat köyhyyden, naimattomuuden ja kuuliaisuuden lupaukset. Näin he ottavat kantaakseen ristin totaalisesta itsensä kieltämisestä sekä ns. normaaleista elämään kuuluvista huvituksista ja elämäntavasta kieltäytymisen. Ortodoksisen kirkon piirissä on myös olemassa pappeja, jotka ovat valinneet selibaatti-pappeuden maailmassa. Tällöin he kantavat oma valintaista yksinäisyyden, lapsettomuuden ja pappeuden ristiä.
Citysinkkuus on uusi elämänmuoto avioliiton ja luostarikutusumuksen rinnalla. Tutukimusten mukaan sinkkuus on harvemmin kuitenkaan oma valinta. "Se oikea" ei ole vain osunut kohdalle tai "täydellisen miehen/naisen" odottaminen saattaa pitää ihmistä sinkkuna. Tässä elämäntavassa voi ottaa vastaan ilolla sinkkuuden tuoman vapauden, mutta kantaa samalla yksinäisyyden ja perheettömyyden ristiä.
Avioliitossa on omat haasteensa ja ristinsä: Ukko on saamaton vätys, mutta muuten ihan ok. Vaimo tuhlaa kaikki rahat hepeneisiin, mutta muuten on ihan hyvä kumppani. Se, että jaksaa toisen luonteenpiirteitä, ominaisuuksia, katsantokantoja ja ylipäätään omaa tapaa elää, on oma ristinsä. Avioliitossa kummankin puolison on kannettava henkilökohtainen ristinsä sekä yhteinen risti avioliitosta sekä mahdollisista lapsista tai lapsettomuudesta. (En kirjoita tässä kirjoituksessa perheväkivallasta tai alkoholin liika käytöstä, sillä ne ovat asioita jotka eivät kuulu normaaliin avioliittoon, eikä niitä tarvitse toiselta sietää, eikä kantaa sitä ristinä.)
Uskon, että lapset ovat meille näkyvimpiä eläväksi tekeviä ristin puita, omat tai vieraat. Lapset tuovat meissä kursailematta esille oman itsekkyytemme. He pakottavat meitä kasvamaan ihmisinä. Toisaalta ajatellen: kaikki kohtaamamme ihmiset, pidimme me heistä tai emme, on meille kasvuksi. Aikuiset ihmiset eivät vai ole ihan niin pahoja ihmisen sisimmän syövereiden kaivajia kuin lapset.. Silti aina kun kohtaat toisen ihmisen, kohtaat toisen ihmisen oman maailman, toisen maailmankaikkeuden, jota et voi pakottaa sopeutumaan itseesi, vaan jonka kanssa täytyy vain tulla toimeen puolin ja toisin. Olemme siis toinen toisillemme eläväksi tekeviä ristin puita.
Edellä mainitut asiat ovat kaikkien ihmisten tavallista elämää. Kaikki luettelemani asiat kuuluvat elämän iloihin ja suruihin. Mikä tekee niistä meille eläväksi tekeviä ristin puita? Miten tavallinen arkielämän haaste: kirpsakkaluonteinen lapsi, laiska puoliso, yksinäisyys, sairaus tai kuoleman kohtaaminen muuttuu pelastavaksi ristiksi ja toteuttaa Kristuksen kehotuksen itsensä kieltämisestä, ristin ottamisesta ja Hänen seuraamisestaan?
Vastaus on: kantamalla oman elämänsä vastaan tulevia haasteita Kristukselle. Hyväksymällä oman elmänsä ristin, ei katkeroituen tai vihaamalla, vaan Jumalaan luottaen. On suuria murheita, joita ei voi heti ensi silmäyksellä hyväksyä omaan elämään, mutta se, että löytää lopulta lohdutuksen Jumalasta, on oman ristinsä kantamista.
Elämässämme on asioita, joita voimme muuttaa ja tehdä, jotta elämä olisi meille mielekästä, mutta silti Jumala lähettää meille jatkuvasti erilaisia kilvoituksia, jotta kasvaisimme ihmisinä ja rakkaudessa. Jokaisella on ristinsä, halusimmempa tai emme, ja se risti on juuri niin painava, jonka Jumala tietää minun jaksavan kantaa. Minun ristini on annettu juuri minulle, henkilökohtaisesti, minun pelastuksekseni, riippuen siitä kannanko sitä katkeruudella vai Jumalan kunniaksi.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)
