Olen ollut kaksi viikkoa iloinen. :)
Mitä tapahtui?
Olen ollut pitkään masenutunut, surullinen ja ahdistunut. Kaksi viikkoa sitten päätin, että nyt saa riittää, en halua olla masentunut, enkä surullinen enkä ahdistunut. Huomasin myös, että mitä väsyneempi olin sitä ahdistuneempi olin. Olen väsynyt, melkein burn outin partaalla, mutta masentunut ja ahdistunut en halua olla. Oma väsymys täytyy hyväksyä ja hellien itseään antaa itselleen lepoa ja rauhaa. Unohtaa yhteiskunnan vaatimukset ulkonäön, saavutusten, tarpeiden ja muiden ihmistä kuormittavien juttujen suheen.
Aloin ajatella elämääni. Minulla on kaikki hyvin. Päätin, että olen jo perillä. Mitä ikinä se tarkoittaakaan: hengellisen elämän korkeuksia, täydellisen elämän saavutuksia, mielekkään ja mukavan arjen hoitamista. Minun ei tarvitse olla enempää kuin olen.
Tärkein työ mitä aloin tekemään oli kiittäminen. Kirjoitin joka ilta hirviö-päiväkirjaani vähintään kolme asiaa mistä tunsin kiitollisuutta. Joinakin iltoina sammutin valon ja muistin "ai niin ne kiitettävät asiat..." Annoin valon olla poissa, mietin asioita mielessäni enkä noussut kirjoittamaan asioita, koska en halua ottaa siitä ressiä.. Aluksi tuskailin, mistä löydän päivästäni iloa ja valoisia asioita. Tänään kolme kohtaa ei enää riitä.. :)
Toinen asia mitä aloin miettimään oli (hyvin muodikas juttu) nimittäin länsäolo. Aloin katselemaan ympärilleni. Pysähdyin ja kuuntelin. Tein asioita ja tunnustelin miltä ne tuntuvat. Olin paikallani ja katselin. Kävelin lapseni kanssa tarhasta kotiin ja katsoin kuinka hän oli Lapsi, hän ei kävellyt suoraan kotiin, hän meni lumipenkan kautta, sitten vähän otettiin varsahyppyjä, sitten muutama pyörähdys hangessa ja kuperkeikalla kotipihaan. Sitä oli ihana katsella. Katselin vain, en yrittänyt olla kuin hän, en yrittänyt heittäytyä yhtä riehakkaaksi, en yrittänyt rajoittaa tai kieltää. Katselin ja kuuntelin vain. Tajusin yhtäkkiä olevani läsnä tässä hetkessä. Se oli pelottava tunne...
Kiittämisen ja läsnäolon kautta olen tuntenut käsittämätöntä iloa ja rauhaa. Tunne on ollut jokseenkin ymmärryksen ylittävä. Olen hämmästellyt sitä ääneen, koska tunne on ollut niin voimakas, että olen meinannut pakahtua. On tuntunut siltä, että olisi helpompi paeta ahdistuksen ja masennuksen maille, koska iloisen ja rauhallisen olotilan sisällä et pysty konkreettisesti hallitsemaan asioita, voit vain luottaa. En kuitenkaan takoita sitä, että iloisena olemisessa koko ajan pitäisi olla sanan varsinaisessa merkityksessä iloinen ja riemuinen. Olen nauranut ääneen, koska oloni on ollut niin hyvä, mutta iloisuus ei ole jatkuvaa naurua, se on...... olemista.
Iloinen elämänasenne ei tarkoita samaa kuin positiivinen, minun mielestäni. Positiivisen ajattelun näen jokseenkin pakonomaisena tarpeena ajatella asioista ylipirteän iloisesti, jolla vielä kaiken lisäksi pyritään hallitsemaan elämää. Hallitsemaan elämää niin, että tapahtuu vain niitä asioita mitä minä haluan, enkä ole vastaanottavainen elämän tuomia ylläreitä kohtaan. Itse koen iloisen elämänasenteen tarkoittavan rauhaa, luovuutta, luottamusta.
Mietiskelin myös pari viikkoa sitten uuden ajattelutavan pohtia päiviä ja niiden kulkua tai siis aikaa. Itselläni oli laatikko-päivä ajattelumalli. Suomeksi: yöt ovat seiniä jotka erottavat päivät toisistaan, laatikossa olen enkä muuta voi, toivottavaa on että seuraava laatikko olisi edes hieman tyhjempi tekemisestä. Tämän päivän laatikossa on nämä tehtävät, huomisen päivän laatikkoon menee nämä tehtävät, viikon päästä oleva laatikko on jo täynnä noista yksistä tekemättömistä tehtävistä. Päivät olivat pelkkää laatikossa olevien asioiden suorittamista.
Muutin aikakäsitystäni. Päiväni kuluvat polulla, jota pitkin tallailen. Yöksi menen lepäämään polun varrella olevaan majataloon. Matkaani jatkan taas herättäyäni. Polullani kohtaan ihmisiä, voin tehdä kulkiessani mitä mielin. Minä vain kuljen ja viheltelen. Voin päättää että tänään menen töihin tai sitten en. Työnantaja ei välttämättä hyväksy että lusmuilen töistä, eikä siksi maksa palkkaani, mutta pakko töihin ei ole mennä. Mitään ei ole pakko tehdä muuta kuin elää ja kuolla. Suomeksi sanottuna ymmärsin, että minulla on miljoona erilaista vaihtoehtoa mitä voin tehdä. Voin itse päättää miten elämäni elän.
Luovuus on myös yksi asia mikä pitää mielen virkeänä. Jokainen ihminen on luova, omalla tavallaan. Ihminen on silloin luova, kun hän saa toteuttaa sellaista tekemistä mistä itse pitää. Yhdelle se on jotain mitä toinen ei missään nimessä voisi kuvitellakaan. Minulle se oli puiden piirtäminen ja värittäminen. Kun ahdistus alkoi hiipiä selkäni taakse menin yläkertaan ja istahdin pöydän ääreen. Otin kynän käteeni ja valkoisen paperin. Piirsin puun. Pari minuuttia oman tekemisen parissa auttaa kummasti.
Tämä puhe voi kuulostaa vähän naivilta, hallinalle-puheilta, mutta se on kokeilemisen arvoinen..
Ole kiitollinen, ole läsnä, ole luova...
Iloa ja valoa päivään!! :)
