Kirkko opettaa pyhän apostoli ja evankelistan Johannes Teologin suulla, että Jumala on Rakkaus. Tämä toteamus tekee rakkaudesta aivan käsittämättömän suuren. Rakkaus on ihmeellinen asia. Kaikessa käsittämättömyydessään ja suuruudessaan se kuitenkin mahtuu myös pienen ihmisen sisälle.
Kristus antaa meille ohjeen, kuinka elää. Ohje on yksinkertainen ja sisältää kaiken:
Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Tuota lausetta voidaan pitää koko Raamatun ytimenä, koko elämän ytimenä, kaiken moraalin ja eettisen toiminnan ytimenä. Siinä on meidän elämämme.
Toteutukseltaan ohje on äärimmäisen vaikea. Apostoli ja evankelista Johannes toteaa kirjeessään:
Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa jota ei ole nähnyt. (I Joh. 3:19-20)
Jos ajattelemme tuota maalaisjärjellä, nojaten kirkon opetukseen ihmiskuvasta, voimme todeta, että asia ei voi olla muuta. On helppoa "rakastaa" näkymätöntä, fiilistellä tunteessa. Mutta naapuria, joka ei jaa kanssani samoja näkemyksiä tai toimintatapoja, on paljon vaikeampi rakastaa. Jumalanrakkautemme muuntuu valheeksi, jos pystymme rakastamaan näkymötöntä Jumalaa, mutta emme näkyvää Jumalan kuvaa, ihmistä.
Kristus raottaa peljättävän viimeisen tuomion edessä olevaa verhoa. Evankeliumissa Kristus kertoo, mikä asia on esillä tuona hetkenä. Siellä ei kysytä kävitkö kirkossa. Siellä ei kysytä paastositko, teitkö maahankumarruksia, elitkö rikasta vai köyhää elämää, elitkö avioliitossa, sinkkuna vai kenties luostarissa. Siellä ei kysytä harrastitko seksiä aviopuolisosi kanssa ihan vain seksin ilosta ja riemusta. Ei. Siellä kysytään rakastitko lähimmäistäsi? Kuinka rakkaudellisesti kohtasit hänet? Tästä saamme viitteitä siihen, että loppujen lopuksi rakkaus ei voi olla pelkkää tunnetta tai puhetta. Kristuksen opetuksen mukaan, rakkaus on tekoja.
Palatakseni rakkauden kaksoiskäskyyn.
Kaikki edellä mainittu kulminoituu siihen, ettemme voi rakastaa Jumalaa ilman, että rakastamme toinen toistamme ja rakastaakseen toista täytyy rakastaa itseään.
Rakkauden kaksoiskäsky on kuin kolmio, jonka yksi kärki on ylöspäin ja kaksi muuta tasassa sen alapuolella. Jumala on kolmion ylin kärki. Minä olen yksi kulma ja muut ihmiset muodostavat toisen kulman. Meillä on näin ollen suora yhteys Jumalaan itsestämme, mikä ilmenee esim. henkilökohtaisena rukouksena. Toinen tie Jumalan luo kulkee toisten ihmisten kautta, tekemällä toiselle ihmiselle hyvää puhtaasta rakkaudesta toista kohtaan. Yhteys kulkee myös toisin päin: toinen ihminen saa yhteyden Jumalaan kohdatessaan minut, joka saatan olla risti hänen elämässään, kivi hänen kengässään tai hänen hyvän tekonsa kohde.
Jokainen varmasti voi sisimmässään myöntää, että rakkauden kaksoiskäskyn toteutus ontuu omassa elämässä enemmän tai vähemmän. Inhimillisesti ajateltuna kaksoiskäskyn toteutus on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikea toteuttaa. Jumala on rakkaus ja sitä kautta armahtavainen. Ja rakkauteen kuuluu ymmärrys. Tähän luottaen me voimme olla itseämme kohtaan armahtavaisia ja todeta, että ehkäpä rakkauden kaksoiskäsky ei olekaan tapa elää vaan elämämme päämäärä. Joka aamu herätessämme, voimme todeta, että "rakkauden kaksoiskäsky on tämän päivän päämäärä. Sitä kohti opettelen kulkemaan tänään."
Kävin muutamia viikkoja sitten keskustelua Jumalan tahdosta. Mistä voimme tietää elämämme polulla, mikä on Jumalan tahdon mukaista ja mikä ei. Totesimme keskustelussa, että ammatinvalintakysymykset tai avioliitto vs. luostarikilvoitus ei ole Jumalan tahdon ilmauksia vaan voimme vapaan tahtomme suomin valtuuksin tehdä päätöksen. Pelastuksen kannalta sillä ei ole merkitystä.
Jumala lähettää meille koko ajan erilaisia valintatilanteita. Valinnat voivat olla hyvin pieniä, arkisia valintoja tai kohtaamisia tai kyse voi olla maailmaa hetkauttavista asioista. Pääpointti valinnoissamme on teemmekö valinnan rakkauden näkökulmasta vai onko vaikuttimena itsekeskeisyys tai välinpitämättömyys. Rakkaudelliset valinnat ovat Jumalan tahdon mukaista elämää.
Mutta kuinka voimme harjoitella ja opetella rakkautta, jos päämäärämme on rakkauden kaksoiskäskyn konkretisoituminen?
Jos aloitamme pohtimaan rakkauden kaksoiskäskyä voimme aloittaa sen ensimmäisestä osasta: rakasta Jumalaa.
Meidän täytyy aloittaa käskyn pohtiminen tekemällä sielussamme kysymys:" Miksi minun pitäisi rakastaa Jumalaa?" tai "Kuinka voin rakastaa Jumalaa, jota en näe?"
Kun katselee ympärilleen, ympäröivää luontoa, itseään peilistä tai toista ihmistä ja hänen kasvojaan, huomaa kaiken monimuotoisuuden, kauneuden, yksilöllisyyden ja erityisyyden. Ihmettely saa aikaan kiitollisuuden joka puolestaan on tie rakkauteen. Kun avaamme silmämme ihmettelylle, avaamme sydämemme rakkaudelle. Jumala loi maailman ja meidät elämään siinä. Siksi esim. luonnonsuojelu ja luonnon varjeleminen ei ole vain joidenkin viherpiipertäjien tai ituhippien rasittavaa vouhkaamista. Se on aitoa ja todellista Jumalan tahdon mukaista elämää. Rakkauden ja kiitollisuuden osoittamista Jumalaa ja Hänen luomistyötään kohtaan.
Myös em. kolmion kaksi alempaa kulmaa, toisten ja itsensä rakastaminen, ovat myös Jumalaa kohtaan osoittamamme rakkauden ilmentymistä. Näin ollen rakkauden kaksoiskäskyn toinen osa sisältyy myös ensimmäiseen osaan.
Pohtikaamme silti rakkauden kaksoiskäskyn toista osiota: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Tämän käskyn pohtiminen pitänee aloittaa sen loppuosasta. Oman itsensä rakastaminen lähtee liikkeelle itsensä arvostamisesta. Kun miettii, että Jumala on halunnut luoda juuri minut tähän maailmaan, tekee se minusta arvokkaan ja yksilöllisen. Myös minä olen Jumalan kuva, siinä missä muutkin. Minulla on ruumis, jonka Jumala on antanut minulle Pyhän Hengen temppeliksi. Tästä kiitollisin mielin arvostan itseäni.
Tässäkin asiassa pelkkä itsensä rakastamisen ajatus ei riitä. Jotta itsensä rakastaminen konkretisoituu tarvitaan tekoja: oman terveyden vaaliminen liikunnalla, terveellisellä ruualla sekä pienillä hallituilla nautinnoilla. Oman seksuaalisuuden, naiseuden tai miehisyyden, ihannoiminen ja toisen ihmisen rakkauden vastaanottaminen ovat myös itsensä rakastamisen tekoja.
Itsensä rakastamiseen voidaan kuitenkin soveltaa yleiseen lapsenkasvatukseen liittyvää sanontaa: "Rajat ovat rakkautta!" tai niin kuin apostoli Paavali opastaa: "Kaikki on meille luvallista, mutta kaikki ei ole meille hyödyksi." Niin, jos emme osaa laittaa itsellemme rajoja muuntuu itsemme aito rakastaminen itsekkyydeksi ja nautintohakuisuudeksi. Kun asetamme itsellemme rajat kaikilla elämän osa-alueilla: ruuan, juoman, liikunnan, seksin, omistamisen sekä jaksamisen alueilla, koemme elämän rauhalliseksi, onnelliseksi ja iloiseksi emmekä katkeroidu. Katkeruus rajaa oman elämämme ulkopuolelle niin Jumalan kuin toiset ihmisetkin.
Elämme nykyään hektisessä maailmassa. Vauhdin hidastaminen on myös itsensä rakastamista. Hidastaminen mahdollistaa Jumalan tahdon ja rakastavien valintojen tekemisen. Joskus valinnat voivat olla epäedullisia meille, joudumme ehkä luopumaan jostakin toisen hyväksi tai joudumme kieltäytymään toisen ehdotuksesta rakkaudesta itseäni ja Jumalaa kohtaan. Hidastamalla elämämme rytmiä ehdimme tarttumaan siihen mikä on rakkaudellista ja Jumalan kunniaksi.
Kun olemme ns. sujut itsemme kanssa, voi rakkautemme toista kohtaan olla aitoa ja todellista. Kun ymmärrämme ihmisyyttä ja inhimillisyyttä itsessämme voimme ymmärtää sitä myös toisissa. Omat lankeemuksemme ja tahalliset ja tahattomat hölmöilyt tuovat katumuksen kautta nöyryyttä omaan sieluumme, mutta se tuo myös ymmärrystä toisen lankeemusta kohtaan.
Jumalan kuva ihmisessä tekee ihmisestä universaalisti mahdollisen pyhyyteen, syntiinlankeemus tekee ihmisestä universaalisti kyvykkään pahuuteen. Ikävä tosiasia on, että jokainen meistä pystyy siihen pahimpaan pahuuteen mitä maailmassa on tehty, mutta jokainen meistä pystyy myös kasvamaan siinä kauneudessa, hyvyydessä ja pyhyydessä mitä Kristus viitoitti ja opetti maan päällä ollessan ja missä pyhät ihmiset ovat kasvaneet. Ymmärrys siitä, että jokainen pyhä ihminen on alkujaan tavallinen ihminen ja jokaisella pyhällä ihmisellä on ollut kilvoituksen enismmäinen päivä, tuo toivoa tämän epätoivon keskellä, missä joudumme elämään.
Kun ymmärrämme inhimillisyytemme, sen että olemme kaikki samanlaisia, oman aikansa tuotteita, historiansa ja menneisyytensä luomuksia, pystymme kohtaamaan toisen ihmisen samankaltaisena, yhtä arvokkaana, samat puutteet omaavana. Oma heikkoutemme ja hölmöytemme luo empaattisuutta toisen ihmisen heikkouksia ja hölmöyttä kohtaan. Syntiinlankeemus erotti meidät toisistamme. Olemme jatkuvassa "minä vastaan sinä" tai "me vastaan te" -asetelmassa. Miten pystymme muuttamaan asetelman maailmassa, missä pahuus tuntuu niin voimakkaalta? Emme voi muuttaa maailmaa, mutta voimme muuttaa itseämme ja omaa tapaamme ajatella ja suhtautua asioihin. Se antaa voimaa rukoilla ns. vihollisen puolesta.
Pyhittäjä Serafim Sarovilainen on sanonut:
Kun löydät rauhan sisältäsi, tuhat ympäriltäsi pelastuu
Kun otamme elämämme päämääräksi rakkauden kaksoiskäskyn toteutumisen ja elämämme tarkoitukseksi rakkauden opettelun ja rakkaudessa kasvamisen pääsemme lähemmäksi toisiamme ja Jumalaa, joka on Rakkaus.
