Oltiin eilen äitienpäivänä Aamoksen ja Nasun kanssa ratsastamassa Revon Ranchilla.
Oli ihanaa!!
Kun auto kaartaa hevostilan pihaan, tuntuu, että koko maailma kaikkine murheineen ja huolineen voi jättää taakse. Haemme yhdessä opettajamme kanssa hevoset aitauksesta. viemme ne pilttuisiin ja harjailemme ja hoidamme niitä kaikessa rauhassa.
Gruby hankaa pehmeää turpaa käteeni. Aika on täysin pysähtynyt.
Tunnilla ratsastamme rennon lännen meiningin tyyliin. Emme kauheasti osaa vielä länkkärin jaloa taitoa. Hevoset menevät välillä täysin oman tahtonsa mukaan.. Länkkärissä opetellaan ihmisen ja hevosen välistä taitoa luontevalla tavalla, hevosta kunnioittaen.
Hevoset yrittävät opastaa meitä, mutta ratsastajilla itsellään ei oikein homma toimi.
Silti se on kivaa.
Parasta ratsastamisessa on se, ettei todellakaan ehdi pohtia mitään muuta kuin sitä mitä on tekemässä. Ei ajatukset ehdi häiritä, eikä laskujen maksu, kauppalista, pyykkivuori tai muu huoli koko ajan ole häiriköimässä, muuten tipahtaa tai niin kuin minulle kävi viimeksi kun en ihan keskittynyt, Gruby meinasi, että sen on aika levätä ja piehtaroida. Tallin omistaja tuumaili minulle kun kuuli tapahtuneesta, etten ollut Grubyn selässä ihmisarvoni mukaisesti, olin siellä liian näkymättömästi. Ollessaan hevosen selässä ihmisen täytyy tuntea oma arvonsa kuin myös hevosen arvo, ei rahassa vaan elämässä. Tämä pätee elämässä yleensäkin, täytyy tietää oma arvonsa ja elää sen mukaan, silloin kukaan ei pääse horjuttamaan rauhaa sisimmässä.
Kun ajelemme takaisin Revonlahdelta kotiin, olo on jotenkin rento.. niin kuin cowboylla joka ratsastaa auringonlaskuun.. :)
